http://paraspikavippi.info
 
Hyvä paha pikavippi
9.7.2009 Kirjoittanut Ari Hyytinen
Suomessa on viime aikoina keskusteltu paljon ns. pikavipeistä. Pikavipillä tarkoitetaan lyhytaikaista, vakuudetonta kulutusluottoa.
Otin osaa tähän keskusteluun sanomalehti Keskisuomalaisessa kirjoituksella “Keneltä pikalainojen ottajia suojellaan?“. Päädyin kirjoittamaan aiheesta, koska tähänastinen julkinen keskustelu pikalainoista on ollut varsin yksipuolista. Se on ollut lähinnä pikalainojen tarjoajia ja erityisesti näitä uusia luottotuotteita joko suoraan tai epäsuorasti jollain tavoin syyllistävää. Muitakin näkökulmia asiaan kuitenkin on.
 
Pikalainoja markkinoidaan ja myönnetään tyypillisesti täysi-ikäisille yksityishenkilöille, joilla ei ole maksuhäiriömerkintöjä. Pikaluottoa haetaan usein matkapuhelimen avulla (tekstiviestillä) tai täyttämällä hakemus niitä tarjoavan yrityksen verkkosivuilla.
Pikaluottojen käyttöä ja niihin liittyviä maksuvaikeuksia on viime vuosina selvitetty mm. Työ- ja elinkeinoministeriön raportissa ja Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen toimesta.  Täysin luotettavaa kuvaa pikaluottojen käyttäjistä ja käyttötarkoituksesta ei ole saatavilla, mutta niiden pääasiallinen käyttäjäryhmä näyttäisi olevan jo lähtökohtaisesti varsin heikossa taloudellisessa asemassa olevat nuoret aikuiset, kuten mm. epävarmassa työmarkkinatilanteessa olevat nuoret, opiskelijat, varusmiehet ja yksinhuoltajat.
Markkinaoikeus rajasi toukokuun lopussa tekemällään ratkaisulla pikaluottoja tarjoavien yrityksien markkinointikeinoja. Samalla ratkaisulla kiellettiin myös ympärivuorokautisen lainapalvelun tarjoaminen ja tarkennettiin ao. yritysten tiedonantovelvollisuutta. Hiljattain on saatu viitteitä, että merkittävä osa pikaluottoja myöntävistä yrityksistä ei ainakaan vielä noudata Markkinaoikeuden ratkaisusta löytyviä ohjeita.
Markkinaoikeus antoi ratkaisunsa Kuluttaja-asiamiehen hakemuksesta. Hakemuksella on epäilemättä ollut hyväntahtoinen tavoite. Pikalainoista käyty julkinen keskustelu on kuitenkin ollut varsin yksipuolista.
Ensinnäkin, keskustelusta tuntuu aikalailla unohtuneen se, että pikaluottojen ottaminen on täysin vapaaehtoista. Tekstiviestillä haettava pikaluotto on useimmille nuorille kuluttajille yksi uuden viestintäteknologian mahdollistama lisäkeino hoitaa tilapäisiä rahantarpeita – paikasta ja kellonajastakin riippumatta.
Kenenkään ei siis ole pakko osallistua näille markkinoille. Kenenkään ei esimerkiksi ole yllättävän rahantarpeen ilmaantuessa pakko hakea pikalainaa sen sijaan, että turvautuisi tavanomaisempiin tai tutumpiin tapoihin, kuten lainaamiseen lähipiiriltä, vanhemmilta tai kulutusluoton hakemiseen pankista.
Toiseksi, epäselvää on, keneltä pikalainojen ottajia oikein halutaan viranomaispäätöksin suojella. Erityisen mielenkiintoinen on Markkinaoikeuden ratkaisulle esitetty perustelu, jonka mukaan pikaluottojen markkinointi ”[…] on ollut omiaan selvästi heikentämään kuluttajan kykyä tehdä perusteltu päätös, jota hän ei ilman menettelyä olisi tehnyt.” Tämä ilmeisesti tarkoittaa, että suomalainen nuori aikuinen ei ole kykenevä itse tekemään päätöstä siitä, onko hänen oman etunsa mukaista ottaa hänelle mainostettua luottoa.
Mielenkiintoiseksi yo. perustelun tekee se, että tämä samainen nuori aikuinen on kuitenkin suomalaisen lainsäädännön ja oikeuskäytännön mukaan täysin kykenevä tekemään opintolainan ottamista usein edellyttävän koulutuspäätöksen, ostamaan (esimerkiksi toisenlaisella kulutusluotolla) tuhansien eurojen arvosta viihde-elektroniikkaa tai ottamaan asuntolainan ja ostamaan sillä asunnon. Näitä päätöksentekotilanteita ei tietenkään voi täysin rinnastaa, mutta selvää ei ole, miksi juuri pienet, useimmiten alle sadan euron pikalainat koetaan nuorten aikuisten päätöksenteon kannalta erityisen ongelmallisiksi rahoitustuotteiksi.
Kolmanneksi, syy- ja seuraussuhteet pikaluottoihin liittyvissä ongelmissa ovat hämärtyneet. Yksikään aiheesta tehty selvitys tai analyysi ei osoita tai edes pyri huolellisesti osoittamaan, että pikaluotot olisivat aiheuttaneet tai lisänneet esimerkiksi niitä ottaneiden ihmisten taloudellisia ongelmia.
Osa pikaluottojen käyttäjäksi valikoituvista on taloudellisissa ongelmissa jo valmiiksi luottoa hakiessaan tai vähintäänkin ajautumassa niihin. Näin ollen se, että heille kertyy esimerkiksi muita enemmän rekisteröityjä maksuhäiriöitä, ei ole minkäänlainen todiste pikaluottojen erityisestä ongelmallisuudesta rahoitustuotteena. Pikaluottojen käyttö lieneekin useimmiten oire joidenkin ihmisten tavasta suhtautua omaan taloudenpitoonsa, ei ongelmien syy.
Neljänneksi, viranomaissääntelyn kiristäminen ei aina suinkaan ole paras tai edes välttämätön ratkaisu, jos kuluttajia halutaan auttaa uusilla markkinoilla. Yksi syy pikalainojen aiheuttamiin huoliin on ilmeisesti se, että niitä tarjoaa varsin sekava joukko vakiintumattomia toimijoita. Jos kilpailu kulutusluottomarkkinoilla on toimivaa, se karsii ne elinkeinonharjoittajat, jotka eivät aidosti tarjoa lisäarvoa lyhytaikaista rahoitusta tarvitseville kuluttajille.
Pikalainoista olisi tuskin esitetty yhtä paljon huolestuneita näkemyksiä, jos lyhytaikaisia pienluottoja tarjoaisivatkin pääosin jo vakiintuneet rahoituslaitokset. Tämä johtaa luontevasti kysymykseen, miksi Suomessa käsitteellään esimerkiksi tavanomaisia tilinylityksiä lähinnä ei-toivottavina asiakastapahtumina?
Entäpä jos pikaluottojen potentiaalisena kohderyhmänä olevien (”luottokelpoisten nuorten aikuisten”) pankkitileihin liitettäisiin automaattisesti käyttöön otettavissa olevia ”tilinylitystuotteita”, jotka vastaisivat näiden asiakasryhmien yllättäviin ja pienimuotoisiin rahoitustarpeisiin?
Koska suurimalla osalla nuorista aikuisista on pankkitili, vakioidut tilinylitystuotteet tarjoaisivat ilmeisesti varsin suoraviivaisen keinon lisätä tervettä kilpailua tällä uudehkolla luottomarkkinoiden osa-alueella. Ennustan, että jos tällaisia tuotteita olisi laajemmin saatavilla, merkittävä osa tästä nyt hankalaksi koetusta lyhytaikaisesta luototuksesta kanavoituisi aikaa myöten tiukemman viranomaisvalvonnan piirissä oleviin, vakiintuneisiin rahoituslaitoksiin.
Kirjoittaja toimii taloustieteen professorina Jyväskylän yliopiston Taloustieteiden tiedekunnassa.